…moi

 

66. päivä japanissa. Lähdöstä on kulunut hieman yli pari kuukautta. Tuntuu, että nyt alkaa se ensiviehätys karista pois ja arki maistuu kutakuinkin samalle kuin ennen. On tässä kuitenkin ollut paljon hässäkkää suuntaan jos toiseenkin; iloista ja surullista. Ehkä se saa väsymään.

 

Viime kirjoitukseen saakka olin asunut jatkuvasti samassa perheessä, mutta nyt on jo kolmas menossa. Muutin 26. syyskuuta Hashimotosta Tsurumaan, joka sijaitsi ainakin puolet lähempänä koulua. En kuitenkaan siellä ehtinyt viikkoa pidempään olla, koska ajauduin pieniin ristiriitaisuuksiin hostmotherin kanssa. Kaikki varmasti miettivät nyt, että ”miksi?”. Tähän mennessä olen tilanteen selittänyt niin monta kertaa, että toivottavasti tämä on nyt viimeinen.  Oltiin matkalla tähän uuteen isäntäperheeseen tuon vastaanottaneen vaihtojärjestö YESIn henkilön kanssa, kun tämä hostmom tuli meitä sitten vastaan. Tämä sitten tarjoutui auttamaan mua mun kantamusten kanssa, mutta sanoin, että ei tarvitse. Tämä kuitenkin otti ne sitten minulta ja kantoi taloon. Meillä oli sitten pieni 10 minuutin juttutuokio kolmistaan ja siinä sitten sanottiin, että perheessä ei sen ihmeempiä sääntöjä ole (kuin yleiset veden, sähkön ja kaasun säästäväisyyssäännöt). YESIn henkilön lähdettyä aloin sitten purkamaan vaatteita vaatekomeroon, mutta siinä vaiheessa sitten ehti hostmom väliin. Tämä otti mun kalsarit pois laatikosta, kääri ne rullalle ja asetteli takaisin samaan laatikkoon. Siinä vaiheessa alkoi tuntua oudolta. Ilmeni myös, että tämä täti rakasti yli kaiken puhtautta ja se myös näkyi. Talo oli kyllä niin nurkasta nurkkaan puunattu ja tätikin piti rättiä jalkansa alla liikkuessaan talossa. Noh se puhtaus sitten piti myös näkyä minussakin. Täti halusi ehdoin tahdoin pestä esim. mun valkoiset kauluspaidat yhden tai kahden päivän käytön jälkeen. Lisäksi tämä käski mun painua suihkuun heti kun koulusta tulin. Kuulemma ”rentoutumisen takia”. Suihkun käytön jälkeen piti roiskuneet pisarat kuurata pois eikä minnekään saanut jäädä yhtikäs mitään. Lisäksi sängylle ei saanut laittaa mitään muuta kuin oma perse ja pöydälle jätetyt kirjat löytyivät seuraavana päivänä kirjahyllystä. Mä sitten koin, että tämä täti tulee liikaa mun henkilökohtaiselle alueelle ja se tuntui erittäin epämukavalta. En tarkoita, että tykkäisin olla likainen ja haista vaan tiedän kyllä itsekin vallanmainiosti milloin on tarvetta suihkulle. Lisäksi mun tavarat ovat mun tavaroita, oli sitten kirjoja tai vaatteita. Kun mä itse saan päättää mihin mä laitan ne ja löydän ne vielä sieltä samasta paikasta, niin se jo sinällään luo sellaisen kotoisen fiiliksen. Jotenkin siis ei tuntunut synkkaavan sen perheen kanssa, joten yritin siis lähteä kouluun mahdollisimman aikaisin ja palata myöhään. Ilmeisesti se täti huomasi sen ja sanoi mulle yhtenä päivänä, että jos on jotain vaikeuksia tai ongelmia niin voit soittaa YESI:lle. No niin mä sitten tein. Seuraavana päivänä täti kysyi multa, että miksi mä ajattelen tätä tätiä ankarana. Noh, kerroin sille sitten esimerkin tästä suihkujutusta ja se oli mun näkemystä täysin vastaan. Sanoi vielä jotain sellaista, että jos on ongelmia niin voit yhtä hyvin vaihtaa perhettä. Sanoin, että sopii ja seuraavana päivänä oli sitten muutto käsillä. Pakkasin siinä yöllä sitten laukkuja valmiiksi. Mulla oli yksi iso laukku, koululaukku ja kolme muovipussia täynnä tavaraa. Siinä vaiheessa, kun olin sitten saanut aamulla tavarat roudattua ulos talosta ja itse astuin ulos, täti sulki oven mitään sanomatta ja lukitsi vielä perään. Siinä vaiheessa funtsin, että olipas kylmät tunnelmat. Lähdin sitten maleksimaan siitä kohti juna-asemaa, kun mut juoksee kiinni yksi toinen vaihtari, joka siinä perheessä samaan aikaan oli. Tämä antaa mulle takaisin sen jäähyväislahjan, jonka olin jättänyt sinne pöydälle, ja sanoo ettei se täti halunnut sitä. Että lähdin siinä sitten matelemaan kohti asemaa, kädet täynnä tavaraa, mieli maassa ja kaiken lisäksi sinä aamuna vielä satoi, enkä mä pystynyt käyttämään sateenvarjoa, kun molemmat kädet olivat varattuina. Nykyinen perhe on sitten Zushi:ssa, mutta tämä on tällainen hätäsijoitus ja vaihdan taas 19. lokakuuta. Tästä perheestä nyt mitä sanoisi… Ihan mukava, äiti, isä, mummo ja tytär opiskelee Britanniassa. Lisäksi pari koiraa, jotka tosin käyvät hermoille. Pomppivat ja räksyttävät samaa aikaa, ainakin se toinen, ja ruokaillessa nämä tulevat siihen kärttämään sapuskaa ja jos ei heru, niin sitten alkaa hirveä vinkuminen ja vonkuminen ja räksytys. Tänään olisi todella tehnyt mieli napata sitä toista niskasta ja heittää pihalle. Perkele opettelisivat japanilaiset kasvattamaan elukkansa kunnolla. Lisäksi ei niitä voi sanoa koiriksi, kun ne ovat samaa koko luokkaa kuin kissat.

 

Mutta vaihdetaan aihetta vähän. Oli tuossa yhtenä viikonloppuna koulussa tällainen ”bunkasai”, joka siis käytännössä tarkoittaa koulun opiskelijoiden järjestämää juhlaa tai markkinaa, johon sitten ihmisiä koulun ulkopuolelta tulee. Ohjelmaa on sitten laidasta laitaan. Opiskelijat pitävät yllä kojuja, pelejä tai järjestävät joitakin näytöksiä. Mun luokka järjesti tällaisia pieniä japanilaistyylisiä pelejä esim. superpallojen ongintaa tällaisella japanilaisella paperisysteemeillä, jotka kuitenkin hajoavat sitten vähän ajan päästä ollessaan liikaa kosketuksissa veden kanssa. Kuitenkin itse kuulun tällaiseen koulun ”Inter act clubiin” (johon kaikki vaihtarit kuuluvat) niin jouduttiin sitten tekemään PowerPoint-esitys ja juliste omasta maastamme. Tämä sitten esitettiin tilaisuuteen osallistuneille henkilöille. Kaiken kaikkiaan bunkasai jäi vähän tylsähköksi, koska meidän piti olla koulussa, mutta tekemistä ei juuri ollut. Että yritä nyt tappaa aikaa koulussa, jes!

 

On mulla myös takana muutamat koripallon harjoitukset. Ekalla kerralla lähdin vähän liian innokaasti mukaan rapakunnolla ja pian verensokeri tipahti niin alas, että piti vetäytyä sivuun huilimaan. Oikeasti nämä japanilaiset treenaavat kuin hullut. Jotain noin kolme tuntia koulun jälkeen paitsi tiistaisin. Mulle vastikään valkeni, että tämä on vähän niin kuin harrastus näille ihmisille, nämä koulun jälkeen olevat klubit. Itse toivoin löytäväni jotain paikkaa, jossa voisin vähän chillailla koulun jälkeen, kasvattaa hitaasti pohjakuntoa, pitää hauskaa ja saada uusia kavereita, mutta kuitenkin tuntuu, että tästä on leikki kaukana. Olen jo ehtinyt harkita eroamistakin, sillä koripallo ei nyt ole se laji, jota haluaisin treenata kuin maailman huipulle pyrkivä. Lisäksi, jos jostain löydän paikan treenata karatea, ei todellakaan aika riittäisi molempiin.

 

Sitten kaikkea pientä satunnaista vaikka. Ehdin sairastua tuossa flunssaan jo, mutta se meni noin viikossa ohi. Posinovaa meni melkein koko paketti, että äiti lähetä lisää, jos satun uudestaan sairastumaan. Käytiin myös vaihtareiden kanssa yhdellä ala-asteella kertomassa meidän maista ja lounastettiin oppilaiden kanssa. Sellaisia kuutosluokkalaisia. Tänään kävin parturissa, joten nyt on tukka lyhyenä vihdoin. Taisi mennä ehkä hieman tarkoitettua lyhyemmäksi, mutta nopeastihan se kasvaa takaisin. Eikä nyt kovinkaan kallis ollut: 2500 jeniä, joka on noin 18,8€. Lähetin tuossa yhtenä päivänä pikkusisaruksille kirjeen Suomeen ja se tuntui helpottavan koti-ikävään. Toivottavasti hekin lähettävät minulle myöhemmin, kun annan osoitteen. Karkkiakin saa lähettää!!! Ehkä kaikkein pahin, mitä en millään osannut odottaa… rakas koirani kuoli tuossa vähän aikaa sitten… Sen takia mulla on ollut mieli maassa nyt tämän viikonlopun ajan… vielä kesällä se oli hyvin voimissaan… mä odotin niin, että mä näkisin sen vielä kun palaan Suomeen…

 

Mutta ei auta muuta kuin jatkaa eteenpäin. Nyt eilen sunnuntaina käytiin nykyisen perheen äidin kanssa retkellä yhden tulivuoren luona. Ilmassa oli sen verran rikkikaasuja, että paikka löyhkäsi mädälle kananmunalle. Ihan mukava reissu.

 

Mutta 2 kuukautta takana, 8 edessä. Mitäköhän huominen tuo tullessaan?